Solteq Oyj
Solteq Oyj on ohjelmistopalveluyritys, jonka ydinosaamista ovat liiketoimintakriittiset IT-ratkaisut. Solteq yhdistää omia ja maailman johtavien ohjelmistoyritysten tuotteita yksilöllisiksi ratkaisuiksi asiakkaiden liiketoiminnan kehitykseen ja toiminnan ohjaukseen. Solteqin ratkaisujen avulla jalostettu tieto auttaa asiakkaita ohjaamaan liiketoimintaansa entistä tehokkaammin ja parantamaan kannattavuuttaan.
Solteq on perustettu vuonna 1982 ja vuodesta 1999 lähtien yhtiön osakkeet on noteerattu Helsingin pörssissä (Nasdaq OMX Helsinki).
-

Ratkaisukuvaus
Kaupan ratkaisut
Solteq on Suomen kokenein itsenäinen kaupan toimialan ohjelmistopalveluyritys. Solteq toimittaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka ohjaavat kaupan toimialan tavaravirtoja maahantuojilta tukkuliikkeisiin, tukkuliikkeistä myymälöihin ja edelleen asiakkaille.
Solteqin ratkaisut parantavat kaupan toiminnan sujuvuutta ja tehostavat erikoistavara- ja tukkukauppojen sekä ketjuuntuneen kaupan ostoja, myyntiä ja varastonhallintaa. Lisäksi ratkaisut tarjoavat kattavat työkalut kauppojen talouden ohjaukseen. Solteqin vahvuus syntyy kyvystä sovittaa omat ja kumppaneiden tuotteet asiakkaalle parhaiten soveltuvaksi ratkaisuksi. Solteqin kumppaneita kaupan toimialan ratkaisuissa ovat muun muassa IBM, SAP, Microsoft, JDA, CDC, Optiscan ja Wincor Nixdorf.
Teollisuuden ratkaisut
Solteqilla on yli 25 vuoden kokemus teollisuuden toimialasta, mikä merkitsee asiakkaille varmuutta oman liiketoimintansa kehittämisessä. Solteq tuntee teollisuuden toimintaympäristön, sen erityishaasteet ja löytää ratkaisuja toiminnan kehittämiseen erilaisissa liiketoiminnan murrostilanteissa. Toiminnanohjauksessa Solteq yhdistää kansainvälisten ohjelmistokumppaniensa SAP:n ja Microsoftin tuotteita sekä omaa toimialaosaamistaan yksilöllisiksi asiakasratkaisuiksi.
Kunnossapidon ja materiaalinhallinnan tietojärjestelmissä Solteqilla on vahva asema markkinoilla omilla tuotteillaan.
Autokaupan ratkaisut
Solteq on autokaupan IT-ratkaisutoimittaja, jonka tuotteet ja palvelut kattavat koko autokaupan arvoketjun ja sen sidosryhmät.
Solteq toimittaa toiminnanohjauksen kokonaisjärjestelmiä ja niihin liittyviä palveluja ajoneuvojen jälleenmyyjille ja maahantuojille. Autokaupan sidosryhmille, kuten rahoitus- ja vakuutusyhtiöille Solteq toteuttaa integraatioita, joiden avulla varmistetaan sidosryhmien palveluiden sujuva ja reaaliaikainen käyttö autoliikkeissä. Ratkaisujen avulla Solteqin asiakkaat ohjaavat liiketoimintaansa, hallitsevat asiakkuuksiaan sekä tehostavat taloushallintoaan.
Tiedonhallinta
Solteqin vahvuutena on toimialan huippuosaaminen ja lähes 10 vuoden kokemus perustietojen (tuotetiedot, asiakas- ja toimittajatiedot) harmonisoinnista globaaleissa projekteissa ja ylläpitopalveluissa. Vahva ammattitaito näkyy myös yksikön toteuttamissa projekteissa, joissa aikataulujen pitävyys ja kustannusten ennakointi ovat saaneet asiakkailta kiitosta.
Solteq Infrapalvelut
Laadukas tietojärjestelmä tarvitsee toimiakseen nykyaikaiset, tehokkaat ja oikein mitoitetut laitteistot ja palvelut. Solteq Infrapalvelut tarjoavat parhaiden yhteistyökumppaneiden ratkaisut räätälöityinä kulloisenkin tarpeen mukaan.
Solteqin asiakkaiden käytössä on myös ilmainen reaaliaikainen Solteq WebShop -kauppapaikka, josta saat kätevästi tuotetietoja ja voit tehdä tilauksia.
Halusitpa sitten yksittäistä palvelinta, levyjärjestelmää tai vaikkapa konesalipalveluita, ota yhteyttä niin kootaan yhdessä yritystäsi parhaiten palveleva ratkaisu. Palkittu osaamisemme on käytettävissäsi!
-

Yhteyshenkilöt
Solteq Oyj
Arto Urhonen
arto.urhonen@solteq.com
Puhelin: +358 40 8444 361
