
Tab navigation
Tab navigation
Tekniikkaperustaiset ratkaisut
IBM on luotettava kumppani tarjoten joustavia, luotettavia ja suorituskykyisiä System Storage -ratkaisuja, joiden avulla investoinnit on turvattu pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi IBM:n ratkaisujen avulla pysyt kilpailukykyisenä nykypäivän dynaamisessa liiketoimintaympäristössä ja luot kestävän pohjan tulevalle kasvulle.
Erinomaiset etäkopiopalvelut
IBM DS8000 -ratkaisut on suunniteltu siten, että IBM:n levyn etäpeilausratkaisuja voidaan hyödyntää kustannusten kannalta tehokkaasti. Esimerkiksi IBM:n DS8000-sarjan Global Mirror -ratkaisun jatkuvat tiedonsiirrot kuormittavat suuria siirtonopeuksia mahdollisimman vähän, jolloin tietoliikennekustannukset pienevät merkittävästi.
Turvallisia ratkaisuja
Asiakas- ja liiketoimintatietojen suojaaminen on erittäin tärkeää – etenkin, kun lainsäädäntövaatimukset tiukentuvat jatkuvasti. IBM on tuonut markkinoille alan ensimmäisen suuryrityksille tarkoitetun nauha-asemaan perustuvan salausratkaisun. Se on uusin lisäys IBM:n kattavaan tietoturvatuotteiden valikoimaan. Erityisille salauslaitteille tai koneperustaiselle tietojen salaukselle ei ole enää tarvetta, kun tiedot salataan aseman tasolla.
Joustavaa kasvun hallintaa
Monipuolisen IBM System Storage -valikoiman ratkaisut on suunniteltu sekä nykyisiin että tuleviin tarpeisiin.
- IBM System Storage DS4000 -ratkaisujen kapasiteetti skaalautuu aina 168 teratavuun saakka. Tallennustilaa voidaan kasvattaa tehokkaasti asiakkaan ja sovellusten tarpeiden mukaan. SPC-1-vertailutulokset kertovat DS4800-ratkaisujen erinomaisesta suorituskyvystä.
- IBM SAN Volume Controller (SVC) luo valmiudet useiden IBM-levytallennuslaitteiden sekä muiden kuin IBM-levytallennuslaitteiden yhdistämiseen ja keskitettyyn hallintaan. Tuloksena on lähes rajaton skaalattavuus ja jopa 1 024 palvelimen tuki.
- IBM System Storage DS8000 -ratkaisujen ominaisuudet koskevat kaikkia tuettuja palvelimia. Mukana on kuitenkin myös synergiaominaisuuksia IBM System -palvelinten tehokasta hyödyntämistä varten. IBM on käytännössä ensimmäinen – ja usein ainoa – toimittaja, joka tukee synergisesti toimivia levytallennusominaisuuksia. Esimerkkejä:
- System i -järjestelmä: IBM tukee hallintaa helpottavaa System i Copy Services Toolkitia.
- System p -järjestelmä: HACMP-XD -työkalussa on integroitu DS8000 Metro Mirror (etäkopio) -tuki. Käytettävyys paranee, koska palvelimen vikasietoisuustoiminnot koordinoidaan levyjärjestelmän etäpeilauksen kanssa.
- System z -järjestelmä: IBM on testannut erittäin suurten 3390-levyasemien DS8000-tuen, jotta skaalattavuusominaisuudet paranevat ja hallinta helpottuu.
| Siirtyminen EMC-järjestelmistä | Siirtyminen IBM Systems Storage -tallennusratkaisuihin |
|---|---|
| EMC Celerra | IBM N series (US) |
| EMC Centera | IBM DR550 (US) |
| EMC CLARiiON AX | IBM DS3400 (US) |
| EMC CLARiiON CX3-10 | IBM DS3300 (US) |
| EMC CLARiiON CX300 SATA | IBM DS4200 (US) |
| EMC CLARiiON FC/CX/CX3 | IBM DS4000 or IBM XIV (US) |
| EMC ControlCenter | IBM TotalStorage® Productivity Center (US) |
| EMC Invista | IBM SAN Volume Controller (US) |
| EMC Symmetrix | IBM DS8000 or IBM XIV (US) |
